Urakkamaailma.fi
Urakkamaailma on suomalainen palvelu, jonka avulla kuluttajat ja taloyhtiöt voivat löytää taustatarkistettuja urakoitsijoita arvosteluineen kaikkiin remontti- ja rakennustöihin. Palvelu on kasvanut maan suosituimmaksi remonttien kilpailutuskanavaksi.
Klopal on vastannut Urakkamaailman alustan teknisestä toteutuksesta ensimmäisestä versiosta tähän päivään. Yhteistyö on siis ollut sekä pitkäjänteistä että menestyksekästä.
Urakkamaailmaa voi hyvällä syyllä kutsua yhdeksi suomalaisen alustatalouden pioneereista.
Urakkamaailmaa voi hyvällä syyllä kutsua yhdeksi suomalaisen alustatalouden pioneereista. Sitä voidaan myös pitää hienona esimerkkinä onnistuneesta startupista, joka on onnistunut skaalaamaan palvelunsa. Tällä hetkellä Urakkamaailmalla on jo kymmeniä tuhansia käyttäjiä. Käyttäjämäärällä mitattuna verkkoportaali onkin varmasti Suomen suurin rakentamisen ja remontoinnin verkkopalvelu. Vuodesta 2017 lähtien alusta on ollut osa Alma Mediaa, joka näkee selkeitä synergiaetuja Etuovi.com ja Urakkamaailma.fi verkkopalvelujensa välillä.
Klopal vastasi Sebastian Haapahovin johdolla jo Urakkamaailman ensimmäisen alustan toteutuksesta vuonna 2011. Sittemmin verkkopalvelusta on julkaistu uudempia ja kehittyneempiä versioita. Tästä kehitystyöstä päävastuun on kantanut Klopalin CTO Kalle Palokankare. Osapuolten välisen yhteistyön toimivuus ja tehokkuus on kerännyt ansaittua ihastusta myös suuren mediakonsernin sisällä.
Klopal on edelleen kumppanimme ja vastaa palvelumme koko teknisestä puolesta. Yhteistyömme on rentoa, mukavaa ja todella tehokasta. Kallella on huikea kokonaisnäkemys kaikkiin tarvittaviin asioihin. Design, koodaus ja liiketoimintanäkemys löytyvät saman kaverin päästä
Kalle Koivuniemi, Urakkamaailma.fi, perustaja ja toimitusjohtaja
Mikä Urakkamaailma?
Urakkamaailma on vuonna 2012 lanseerattu verkkopalvelu, jonka avulla kuluttajat ja taloyhtiöt voivat löytää taustatarkistettuja urakoitsijoita arvosteluineen kaikkiin remontti- ja rakennustöihin. Urakkamaailma on kasvanut Suomen käytetyimmäksi kanavaksi löytää tekijä niin kodin remontteihin kuin taloyhtiöurakoihin. Vuodesta 2017 palvelu on ollut osa Alma Mediaa.