Mangrove

Mangrove Oy on modernien ja kohtuuhintaisten kotien rakentamiseen keskittyvä rakennusliike, joka on viime vuosina kasvattanut merkittävästi rooliaan Varsinais-Suomen asuntorakentamisessa. Yrityksen vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti digitalisaation vahva hyödyntäminen. Tämä näkyy niin kohteiden markkinoinnissa kuin työmaiden arkipäivässäkin ja auttaa Mangrovea erottumaan edukseen suhteellisen konservatiivisella toimialallaan.

Klopal on ollut osaltaan tukemassa Mangroven hurjaa kasvukehitystä jo vuosien ajan. Yhteistyöhön on sisältynyt esimerkiksi mobiiliapplikaation ja rakennusalan sovellusten kehittämistä.

Hanke tähtää siihen, että uudiskohteiden rakentamisen prosessit viedään jatkossa läpi aiempaa sujuvammin ja laatuvirheet minimoiden.

Klopalin ja Mangroven viimeisin yhteistyöhanke tähtää siihen, että uudiskohteiden rakentamisen prosessit viedään jatkossa läpi aiempaa sujuvammin ja laatuvirheet minimoiden. Samalla varmistetaan se, että Mangroven kohteet erottuvat markkinoilla edukseen hyvin korkealaatuisina.

Käytännössä voidaan puhua eräänlaisen rakentamisen laatujärjestelmän kehittämisestä. Mobiilisovellus ohjaa tarkastustyötä rakennuskohteissa ja kirjaa ylös kaikki laatupoikkeamat niin, että niihin voidaan palata varmistaen, että ne on varmasti korjattu juuri oikealla tavalla.

Mangrove haluaa olla mukana rakentamisalan kehityksen eturintamassa. Rakentamisen digitalisaatioon emme voisi kuvitella parempaa kumppania kuin Klopal. Kickstart mahdollistaa uusien konseptien kehittämisen parhaimmillaan jopa hämmästyttävän nopealla aikataululla

Antti Lundstedt, Mangroven Oy, toimitusjohtaja

Kehitystyön rivakka tahti on varmistettu siis hyödyntämällä Klopalin Kickstart-palvelua. Kymmenien tuotekehitysprojektien kokemuksista ammentava konsepti auttaa Klopalia rakentamaan uusia konsepteja jopa muutamassa viikossa.

Mikä Mangrove?

Mangrove on vuonna 1994 perustettu vakavarainen asuntorakentamiseen erikoistunut yritys. Yhtiö on vähintäänkin tuplannut liikevaihtonsa jokaisella viimeisimmästä viidestä tilikaudestaan. Mangroven erityisvahvuuksia ovat yksilölliset, toimivat ja nykyaikaiset suunnitteluratkaisut. Yritys haluaakin erottua rakentamisen toimialalla erityisesti korkealla laadulla ja pitkälle viedyillä digitaalisilla ratkaisuillaan.